Myynnin ja markkinoinnin ammattilaisten palkat nousevat neuvottelemalla ja kannustimilla

Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA:n palkkatutkimus 2023 paljastaa, että suuri osa myyjistä ja markkinoijista haluaa neuvotella palkastaan itse. Alan ammattilaisten palkat nousivat 7 prosenttia vuonna 2023 verrattuna vuotta aiempaan. Palkat nousivat keskimääräistä paremmin toimialoilla, joilla myynnin ja markkinoinnin palkat tyypillisesti sovitaan henkilökohtaisesti. Lisäksi markkinointitehtävissä palkat kehittyivät enemmän kuin myyntitehtävissä.

MMA:n palkkatutkimuksessa mediaanipalkka vuonna 2023 oli myyntipainotteisissa tehtävissä 5 760 euroa ja markkinointipainotteisissa 4 000 euroa. Niillä, jotka työskentelevät sekä myynti- että markkinointitehtävissä mediaanipalkka oli 6 110 euroa.

Alalla halutaan neuvotella itse palkoista – se myös kannattaa

Myynti- ja markkinointialalle on tyypillistä, että palkoista halutaan neuvotella henkilökohtaisesti. Tällaista sopimistapaa toivoi iso osa (64 %) vastaajista. Halua henkilökohtaiseen palkkaneuvotteluun on etenkin myyntitehtävissä työskentelevillä. Lisäksi miesvastaajat suosivat naisia enemmän itse palkoista sopimista.

Yleistä palkankorotustasoa paremmin palkat kehittyivät erityisesti metsä- ja elintarviketeollisuudessa, joissa työskentelevät myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset eivät pääosin ole työehtosopimusten piirissä. Kun ottaa huomioon, että vuonna 2023 yleiskorotus oli noin 3,5 prosenttia, näyttää henkilökohtaisella palkkaneuvottelulla olevan vaikutusta parempaan ansiokehitykseen myynnin ja markkinoinnin ammattilaisilla.

– Haluan korostaa, että henkilökohtainen sopiminen ei tarkoita yksin sopimista. Me näemme erittäin tärkeänä etujärjestön roolin palkkatason parantamiseen alallamme. Meiltä jäsenemme saavat henkilökohtaista sparrausta ja asiantuntijaneuvoja työsopimus- ja palkkaneuvotteluihin. Vastaajien joukossa MMA:n jäsenet olivat myös kaikkein tyytyväisimpiä palkkaansa, huomauttaa MMA:n puheenjohtaja Marko Hovinmäki.

Vain 13 prosenttia tutkimukseen vastanneista toivoo, että palkat neuvotellaan järjestö- tai keskusjärjestötasolla. Kuitenkin yleisimmäksi syyksi vuoden 2023 palkankorotukselle vastaajat (66 %) mainitsivat yleiskorotuksen.

Käy lataamassa itsellesi palkkatutkimuksen raportti Oma MMA:sta tai lomakkeeltamme »

Kannusteilla parempi palkkataso

Naisvaltaisen markkinointialan palkat vuonna 2023 nousivat 4 prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen. Tämä on hieman rivakampi nousu kuin miesvaltaisella myyntialalla, joissa palkat nousivat 2 prosenttia.

Myyntitehtävissä maksettavat kannusteet (provisio tai bonus) tyypillisesti nostavat ansiotasoa. Pelkkä kiinteä palkka taas on yleisempi naisilla ja markkinointitehtävissä työskentelevillä.

Markkinoinnin ammattilaisilla pelkkää kiinteää palkkaa saavien osuus laski 9 prosenttiyksikköä viime vuodesta. Vastaavasti niiden markkinoijien osuus, jotka saivat kiinteän palkan lisäksi bonuksia kasvoi 30 prosentista 39 prosenttiin.

– Nostimme viime vuonna esiin, että markkinoijia on syytä palkita enemmän kannustimilla. Asiassa on nyt otettu harppaus eteenpäin ja suunta on oikea. Silti markkinointipainotteinen tehtävä muihin vastaajiin verrattuna laskee kuukausiansioita noin 1 000 euroa, vaikka yli 80 prosentilla markkinoijista on korkeakoulututkinto. Tämä on iso epäkohta, johon on puututtava, korostaa Hovinmäki.

Markkinointi työnä vaatii erittäin laaja-alaista osaamista, mikä ei valitettavasti näytä takaavan hyviä ansioita verrattuna myyntitehtäviin. Markkinoinnin palkat näyttävät myös pysyvän jäljessä myyjien palkoista koko työuran ajan.

Epäkohtiin on mahdollista puuttua paremmin, kun palkat otetaan avoimemmin puheeksi työpaikolla.

Palkkatasa-arvossa on vielä työsarkaa

Kun MMA:n tutkimuksen aineistosta huomioidaan ilmiselvät erojen selittäjät (asuinalue, työkokemusvuodet ja tehtävän vaativuustaso sekä myyntipainotteisuus), miessukupuoli nostaa alan ammattilaisten ansioita noin 800 euroa. Palkkakuilu näyttää kuitenkin hieman kaventuneen, sillä vuotta aiemmassa tutkimuksessa miessukupuoli nosti ansioita noin 1 000 euroa.

– Palkkatasa-arvon eteen on vieläkin paljon työtä tehtävänä, vaikka naisvastaajien ja markkinoijien ansiotaso on parantunutkin. Epäkohtiin on mahdollista puuttua paremmin, kun palkat otetaan avoimemmin puheeksi työpaikolla, korostaa Hovinmäki.

76 %

myynnin ja markkinoinnin ammattilaisista on työpaikassa, jossa palkka-avoimuus ei toteudu.

Valtaosassa (76 %) myynnin ja markkinoinnin ammattilaisten työpaikoista palkka-avoimuus ei toteudu. Toivoa herättävä tulos on, että yli kymmenesosassa (11 %) työpaikoista puhe palkoista kuuluu jo työarkeen.


Lisätietoa:

Marko Hovinmäki
puheenjohtaja
Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA
puh. 0400 747 333
sähköposti: marko.hovinmaki@mma.fi