MMA Helsingin ja Etelä-Suomen aluetapaaminen 11.03.2022 Helsingissä.

Yhteistyössä on voimaa. Rohkeus on meitä kaikkia liikuttava voima.

Myynnin ja markkinoinnin ammattilaisten paikallisyhdistykset ovat kokoontuneet aluetapaamisiin vuosittain suunnittelemaan yhteistyössä toteutettavia tapahtumia ja tilaisuuksia. Suurimpana paikallisyhdistyksenä olemme tehneet yhteistyötä MMA Etelä-Suomen kanssa, jonka toiminta-alue kulkee lähellä omaamme. Meidän jäsenistämme moni työskentelee myös toisen paikallisyhdistyksen alueella, joten toisinaan luontevampaa voikin olla osallistua toisen alueen toimintaan – ja päin vastoin. Ammattijärjestöön liittyessäsi liityt automaattisesti asuinpaikkakuntasi perusteella alueesi paikallisyhdistykseen. Tarvittaessa paikallisyhdistystä voi kuitenkin muuttaa asuinpaikkakunnasta huolimatta.

Pandemiasta johtuen kokoonnuimme pidemmän tauon jälkeen aihioimaan tulevaa aluetapaamisen merkeissä. Yhteisten suunnitelmien vahvistuessa tiedotamme tulevasta paikallisyhdistyksien nettisivuilla kuin sosiaalisessa mediassa. Tulevan suunnittelun ja aihioinnin ohella oli antoisaa nähdä paikallisyhdistys kollegoita pitkästä aikaan. Ammattijärjestömme kaikkia paikallisyhdistys toimijoita yhdistää toiminnan tekeminen vapaaehtoisesti, rakkaudesta lajiin. Ammattijärjestömme haluaa näkyä ja olla tunnettu raikkaana ja modernina edunvalvontajärjestönä, joka tukee jäsentensä oman näköistä työelämää. Rohkeus ja uuteen katsominen ovatkin avainsanoja tekemisessämme ja illan teemaksi olikin valikoitunut – Rohkeus.

MMA Helsinki